|
|
Uusi sivu 5
KAUKAS - säilyy mielessä
Suomessa on monta tehdasyhdyskuntaa ja jokaisella on oma kulttuurinsa
sekä historiansa. Eräs sellainen, ja aivan meitä lähellä, on Suomen
Vanutehdas Kaukasissa, joka kuuluu nykyisin Hyvinkään kaupungin laitaosiin. Se
ei ole suuren suuri eikä pienen pieni, mutta sillä on harvinaisen rikas
historia ja kulttuuri. Kaukasten menneisyys peilautuu lapsuuteni
muistikuvista vuosikymmenien takaa. Se liittyy läheisesti niiden työtekijöiden
ihmisten elämään, jotka ovat niitä "luojamme muurahaisia" niitä,
jotka ahertaisivat tehtaassa koko elämänsä sekä niihin, jotka tavalla tai
toisella loivat kuvioita, jotka muodostivat tuosta paikasta sen
"armonlaakson", kirjoittaa kotiseutuneuvos Osmo Viljanen.
Pula-ajan aatoksia, ihania kesäkuvia:
Kun kesäinen aamuaurinko nousi verkalleen silloiseen Kaukas-Puotilan kartanon
eli nykyisen Savelan tilan laajojen metsien takaa, kultasi sen säteillään
koko "leskien ja orpojen laakson". Säteet kimmelsivät loistavina
helminä kasteisen ruohkion lehdillä saaden tienvarret ja mäkirinteet näyttämään
sadunhohtoisilta. Kun päivän kehrä korkeimmalle kohdalleen, se paistoi
suoraan etelästä tehtaan katolle sekä helteessä
uinailevan joen pintaan. Senostatti pieniä pölypilviä keltaisen ruskean
soratien pinnasta ja veikeä tuulen vire kuljetti ne tehdastaajamaa ympäröiviin
tummiin metsiin. Pehmeän illan jälkeen saattoi kuunsirppi purjehtia seudun
ylle ja kelmeällä valollaan se sai veden pinnan näyttämään hopealta.
Aamulla se valaisi Patapyörteen yläpuolelle nousevaan usvaan, joka ennen aamun
valkenemista kattoi joen kuin
harmaakäälyvän käärinliinan tavoin tullen tuoden tummilta turuilta.
USKOA RIITTI VANUTEHTAAN SÄILYMISEEN:
Kehitys on monasti mullistanut teollisuutta ja sen menetelmiä. Sitten
pyörän keksimisen on tapahtunut paljon. Mutta edelleenkin pyörä on tärkeä
osa teollisessa prosessissa. Mutta nyt kun pyörät pyörivät miltei itsestään,
ihmisen tarvitsematta niitä vääntää. Ihminen pääsee yhä vähemmällä, hän
vapauttanut itsensä viettääkseen yhä rikkaampaa omaa elämää. Sitä varten
pyörivät aikamme pyörät, yhä kiivaammin, ihmisen palveluksessa. Ja täällä
Suomen Vanutehtaalla ne tulevat aina pyörimään puhtauden palveluksessa.
Suomen kieli tuntee sanonnan "pitää pumpulissa". Se
tarkoittaa hemmottelua, lellittelyä. Suomen maata ei ole liiemmälti pidelty
pumpulissa, mutta jos olisi, olisi Suomen Vanutehtaan tuotanto riittänyt
siihenkin. Nyt se on tyytynyt pitämään suomalaiset pumpulissa, toisin sanoen
valmistamaan pumpulia päivittäiseen käyttöön. Pumpulia pusseissa pumpulia
vekattuna, pumpulia kultasepille korujen pohjaksi eri väreissä, pumpulia
sairaaloihin ja lääkäreille, pumpulia terveyssiteisiin, pumpulia navettoihin
maidon siivilöimiseksi, pumpulia pienille vauvoille vaipoiksi, pumpulia ikkunan
rakoihin, joista tuuli ja pyry yrittävät sisään, pumpulia patjoihin ja
pumpulia pianonsoiton harjoittelusta kärsivän naapurin korviin. Voisimme
tietysti kääriä seuraavan virkkeen pumpuliin, mutta sanomme sen mieluummin
kiertelemättä: Olemme mitä tarpeellisin tehdas.
ENSIMMÄINEN AUTO:
Vanutehdas koki nuoruutensa aikana, jolloin auton näkeminen oli
valtava ennätys, jolloin veräjät katkoivat maanteitä jottei karja
karkaisi. Tehtaan ensimmäisiä kuorma-autoja on syvästi kunnioitettu,
niiden hevosvoimia kehuttu joiden kupeella poseerattu. Nykyisin kiitolinjajättien
sisään voisi tuollaisella vanhalla työjuhdalla ajaa
kuin leikkiautolla. Tänään on liikenne katkeamaton: raaka-aineita tulee,
valmiita tuotteita menee. Hevosvoimat ovat jakopäisiä asioita, nyt
ihastellaan niitä valtavia kilometrimääriä, joita tehtaan autot vuosittain
nielevät sitoessaan maan rekkakunnat vanun käyttäjinä toisiinsa.
KAUKASIN NUORTEN JUHLAA JA HARRASTUKSIA
Eli kuinka Kaukasissa pelattiin lätkää?
Snap! Snap! Snap! Läjähdykset ja kolahdukset halkovat kirpeää
talvi-ilmaa. Luistimet sirahtelivat jään pinnassa piirrellen sinisiä
hieroglyfejään, hengitys huuruaa voimakkaiden lyhtyjen alla, posket
punoittavat, kehotushuudot kaikuvat. Musta vanha kiekko kiitää kaukalon
laidasta toiseen, maalivahdit terästävät katsettaan, tarttuvat lujemmin
mailaansa. Jääkiekko on tämän seudun nuorille kaikki kaikessa. Se on talven
täyttymys, se on nuoruutta kolmannessa potenssissa, se on voimaa, taitoa ja
kovaa treenausta. Tehtaan rakennuttamaan kaukaloon tullaan pelaamaan ja
taistelemaan, sen laidoille ihailemaan ja innostamaan. Perheissä vanhemmat
myhäilevät: terve harrastus. Tupakansavuiset baarit jäävät vähälle. Jääkiekko
on tämän päivän peli. Silti nuoriso tämän lisäksi kuvioi lumihangessa
suksiensa laduilla, hyppää hyppyreistä, harrastaa jalkapalloa ja
yleisurheilua. Mutta ensin on tarvittu talkoohenkeä, kuokkaa, lapiota ja monia
hikipisaroita oman urheilukentän pohjustustöissä. aikaisemmin harrastettiin
myös innolla teatteria: seuratalolla maalailtiin kulisseja ja näyteltiin omin
voimin, pääasiassa leppoisia kansankomedioita. Ja näytöksen päälle
tanssittiin, tehtaan oman orkesterin säestyksellä.
VANHA HYVÄ AIKA?
Kun katsoo vanhoja valokuvia johtavat ne ajatukset sorateillä
ritiseviin hevosten vetämiin kärryihin, huonosti valaisevaan öljytuikkuun
pirtin perällä, kirkkomatkoihin sunnuntaisin. Aikaan jolloin naisilla oli
huivit, miehillä viikset. Palkat laskettiin paksuihin tilikirjoihin, jos ei
hanhensulalla niin mustetolppoon kastettavalla mustekynällä ainakin. Tässä
poseeraavat ihmiset eivät osanneet edes uneksia automaatiosta saati
tietokoneista, jotka huolehtivat palkkatileistä nykyaikaan. Vanun
valmistuksesta he kuitenkin tiesivät paljon, sen näkee heidän lujista
kouristaan ja taitavista sormistaan. Olivatko he meitä onnellisempia? Olivatko
vanhat hyvät ajat parempia kuin nykyiset? Mahdoton ottaa selvää. Ilmeisesti
ennen oltiin joka tapauksessa varsin ammattiylpeitä ja paikkakuntatietoisia. Tänään
tehtaalta taas päästään kotiin entistä aikaisemmin, moni työläinen
omistaa auton, matkustelee koti- ja ulkomailla, hänen terveyttään hoidetaan
paremmin kuin ennen, hän pukeutuu hyvin ja voi panna lapsensa oppikouluun.
Yllä otteita Kotiseutuneuvos Osmo Viljanen muistelee
kirjoitussarjassaan "Kaukasten kulmilta" 1982 ja kirjasta
Puhtauden puolesta Vanutehtaan vaiheita 1966.
|
|
